Historia

Ihan alku

Kaikki alkoi siitä kun kaksi kotiavustajaa tapasivat toisensa ruokatunnilla Anttilan lehtihyllyn kohdalla. Toinen kertoi ettei osaa laulaa ja toinen ettei osaa soittaa kitaraa, joten luonnollisesti päätettiin perustaa bändi. Siitä sitten illaksi hautausmaan kiviaidalle kiljukanisterin kanssa tekemään synkkiä biisejä. Kitaristi soitti vuorotelleen kitaraa ja bassoa ja laulaja lauloi. Vähitellen C kasetille kertyi innokasta materiaalia...

Basisti

Basistia haettiin pitkään lehti-ilmoituksella Rumbassa. Jännityksestä vavisten tavattiin koirien ulkoilutuslenkillä ja kun saatiin ne rämisevät C kasestit soimaan, jännitys laukesi ja rupesi naurattamaan ja tuli hyvä mieli. Riemulliset rämäpäät olivat löytäneet toisensa ja maailma oli avoinna aloitteleville naisille soittaa rokkia. Ihan keskenään, ilman että kukaan miespuolinen auttaa tai kommentoi mitään asiaankuuluvaa tai asiaankuulumatonta! Meille oli kovasti tärkeää tehdä asiat omalla tavallamme. Ja mielellään myös rikkoa niin monta musiikillista rokkipoliisisääntöä, kuin vain keksimme.

Rumpali

Rumpaliongelma kesti pitkään. Ensimmäinen halusi mieluummin soittaa koskettimia, joten lähti - ja samoin lähti soittokämppämmekin, joka oli hänen poikaystävänsä bändin. Sitten saatiin hakea sekä kämppää että rumpalia. Seuraava kämppä oli hylätty, syrjäinen puutalo peltojen keskellä kaukana ei-missään. Joka huoneessa treenasi joku bändi ja viimeiseksi tulleena saatiin keittiä. Keittiä oli niin pieni, ettei sinne mitään rumpalia olisi edes mahtunut - mutta sehän ei ollut ongelma, kun ei ollut sitä rumpaliakaan. Kylminä, pimeinä talvi-iltoina talossa tapahtui outoja asioita...

Lopulta rumpali löytyi, tai no hänkin oli itse asiassa toisen bändin basisti, mutta soitti meille rumpuja. Ensimmäisen keikan jälkeen tämä levoton sielu kirjoitti meille kauniin jäähyväiskirjeen, jossa pahoitteli ettei voi jäädä paikoilleen ja lähti! Hän toivoi, että löytäisimme jonkun muun rumpalin, ja niin mekin toivoimme, jo aikalailla epätoivoisesti....

Kun ketään ei löytynyt, kysyimme lopulta tutulta muijabändiltä, josko saisimme heidän rumpaliaan vaikka lainaan silloin tällöin treeneihin, ja hän tuli. Meillä oli heti hauskaa yhdessä! Niinpä hänestä tuli molempien (ja myähemmin muutamien muidenkin bändien rumpali, Tiinalla oli kysyntää) ja treenejä ja keikkoja joutui sovittelemaan, mutta se oli sen arvoista, viimeinkin meillä oli pysyvä rumpali.

Viulisti

Vuonna 1994 laulaja keksi, että yhteen biisiin sopisi viulu, tietäisikö kukaan viulistia. No sellainen löytyi lähipiiristä, ja viulu kuulostikin ihan mukavalta siinä biisissä. Vähitellen keksittiin muihinkin biiseihin viuluja, taustalauluja, lehmänkelloja, diggeridoo, tasajalkahyppyjä, potkuja ja kohta oli kaikenlainen laulajan ja viulistin yhteinen kohkaaminen eturivissä keikoilla yksi tavaramerkkimme.

Äänimies

Vuonna 1995 onnistuimme saamaan äänimiehen, jolla kaiken kukkuraksi oli iso auto, johon koko porukka mahtui, kyky kokata käden käänteessä koko bändille ja tehdä kaikenlaisia it-ihmeitä bändimme hyväksi. Itse asiassa basistimme meni naimisiin hänen kanssaan! Vaimon mukana tuli koko bändi ja osaavainen mies kääri hihat ja rupesi hommiin! Onnenpotku koko bändille!

Ensimmäiset keikat

Bändi treenasi viikottain ja parin hervottoman treenikämppäbilekeikan jälkeen lähdettiin rohkeasti keikkailemaan muuallekin. Periaatteena oli että mokata saa, kyllä toiset sen paikkaa ja ellei paikkaa niin ainakin nauraa, joten siitä vaan menoksi. Keikoilla oli aina kivaa. Oltiin me aikamoinen perhe tai sisarusparvi, hyvässä ja pahassa, mutta enimmäkseen hyvässä. Vähitellen oppi tuntemaan toinen toisensa, toisen hyvät ja huonot tuulet, milloin piti olla hiljaa ja antaa toisen vaan olla ja milloin piti puhua. Asiat kuitenkin aina lopulta puhuttiin selväksi, ja jos riideltiin, osattiin pyytää anteeksi. Tunteita ja tunnelmia purettiin biiseihin. Joku toi biisin alun ja yhdessä alettiin luoda siitä omannäköistä. Jokainen lisäsi biisiin kappaleen omaa elämänkokemustaan. Treeneissä myös naurettiin paljon. Sinne tultiin päivän töistä ja touhuista väsyneinä ja lähdettiin niin täynnä energiaa, ettei uni tullut moneen tuntiin. Ennemmin tai myöhemmin kaikkea älytöntä, mitä keksittiin treenikämpällä kokeiltiin myös keikoilla. Päätettiin, että ei kertakaikkiaan olla turhantärkeitä itsestämme. Vaikka musiikkia yli kaiken rakastimmekin. Melkein joka keikan jälkeen joku tuli juttelemaan, ja kertoi pitävänsä musiikistamme, se nauratti, liikutti tai sai hyvälle tuulelle. Niin meidätkin!

Ensimmäiset levytykset

Ensimmäisiä äänityksiä tehtiin 1995 (PGM live) ,1999 (Hunting) ja vuonna 2000 (If you feel it). Suoraa sanottuna vasta vuoden 2000 luomusta kehtaa soittaa julkisesti - nolostumatta liikaa! Sitä aiemmat räminät herättävät meissä aivan hillitöntä naurua. Mutta toisaalta taidettiin me nauraa silloin niitä soittaessakin!

Kaikenlaista muutakin me keksittiin. Kerran päätettiin ruveta tekemaan omaa lehteä, joka oli tietysti- Play Girls Magazine-! No se jäi yhteen numeroon, jolle hihiteltiin pitkään.

Meillä oli nettisivuilla omat iskulauseetkin. Ne keksittiin kun kyllästyttiin erityisesti keikkapaikkojen kysymyksiin siitä millaisia me ollaan, kuka tekee meidän biisit, kuka soittaa meidän biisit (taustanauhalta?!) ja miltä me näytetään.

PGM on justi sitä mitä on!
PGM soittaa ihan omaa musiikkia!
PGM biisit syntyy bändin kesken yhdessä!
PGM on feministibändi, mutta ei me miehiä syödä!
PGM musiikki on punk-funk-rock-vaihtoehto-jotakin!
PGM on parhaimmillaan kun se on irti päästetty lavalle!
PGM tytöt on kauniita - rumia - lyhyitä - pitkiä - laihoja - lihavia - nuoria - vanhoja ja ylpeitä siitä!!!

2000 - 2005

Vuonna 2000 ja 2001 me järjestettimme kaksi suurta valtakunnallista naisrock-festivaalia, Muijarock'ia, Poriin. Kaikki alkoi siitä kun ihmeteltiin, missä kaikki muut rokkia soittavat naiset ovat. Ei uskottu lehtijuttuja, ettei niitä muka olisi. Ja löytyihän niitä, aivan ylenmäärin, festivaaleillemme mahtui mukaan vain murto-osa. Kerättiin kaikkien nimet kuitenkin nettiin Naisrockverkostoon jonka avulla tehtiin Muijarock-kiertuekeikkoja ympäri Suomea. Festivaalityö oli hurjaa ja hienoa ja hullunhauskaa, mutta niin poikki oltiin urakoiden jälkeen, että pyynnöistä huolimatta ei kahdelle festarille tullut jatkoa. Ja toisaalta alunperinkin oli tarkoitus tehdä erillistä naisten festivaalia vain tietoiskunomaisesti "Olemme olemassa!" ja sen jälkeen jatkaa samoissa festareissa miespuolisten bändien kanssa. Festarihommissa tehtiin yhteistötä mm Heiniksen kanssa ja oltiin mukana myös hänen järjestämässä Rokin korkeat korot kiertueella ja -kirjassa.

Muitakin pienempia festareita tehtiin, Kuperkeikkarokkia useana vuonna, syrjäytyneiden nuorten hyväksi ja Rock On festivaali Unicefin kautta perulaisten tyttöjen koulunkäyntiä tukemaan vuonna 2004. Porilaisten bändien vuotuisilla festareilla 2000 luvulla "Porin On the Rocks" tapahtumissa ollaan oltu mukana alusta asti, tosin vain soittamassa, ei järjestäjinä.

Vuosi 2002 oli kymmenvuotisjuhlamme. "Ten years! Think about it!" Kiertue oli nimetty yhden vanhimmistä biiseistämme mukaan. Tuolloin julkaisimme myös ensimmäisen "virallisen" CD:mme "Lousy Lies". Muijarockkiertueella tehty reissuvideo "If you feel it" valmistui myös tuolloin.

Vuonna 2005 bändimme koki suuren muutoksen ja jonkinlaisen kriisinkin kun kitaristimme ja toinen perustajajäsenemme muutti kaupungin humusta maaseudun rauhaan. 100 km treenimatka rämällä autolla jätti hänet milloin minkäkin jäisen mäkitien mutkaan ja yhteistyö bändin kanssa ei onnistunut. Niinpä usean välivaiheen jälkeen hän jäi pois bändistä. Mutta pysyy aina tärkeänä osana bändimme historiaa ja ikuisena ystävänämme!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

2006

Vuonna 2006 aloimme tekemään uutta CD:tä "Ghost". Rumpujen nauhoittamista lukuunottamatta se nauhoitettiin, miksattiin ja loppukäsiteltiin äänimiehemme toimesta kotioloissa (kokonaan avoimen lähtökoodin ohjelmalla hän tyytyväisenä toteaa). CD:llä mukana on myös Nakkilan Käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa tehty video "Ghost".

Levyllä ja muutamalla keikoillamme oli jonkin aikaa mukana nuori, lupaava kitaristinalku Jenni, joka oli siihen aikaan nykyisen kitaristimme Jussin oppilaita. Nykyinen kitaristimme Jussi aloitti uuden aikakauden bändimme historiassa. Olimme siirtyneet naisbändistä ns tavallisten bändien kategoriaan. Varmaankin kävi niin, että jokainen meistä huomasi, että aivan hyvin voimme olla omia, feministisiä itseämme ihan siitä riippumatta kenen kanssa soitamme. Jussihan oli sitäpaitsi jokaiselle meistä tuttu monista muista yhteisistä bändeistä ja projekteista joita olimme usean vuoden ajan yhdessä tehneet. Aluksi Jussi oli mukana silloin tällöin keikoilla ja kun sulautui hyvin porukkaamme, lopulta pyysimme häntä pysyvästi mukaan. Ja hän, urhoollisena miehenä, suostui.

Vuosi 2007 eli 15 vuotisjuhlavuotemme vie bändiä eteenpäin uuteen. Uusia biisejä syntyy koko ajan sellaista tahtia, että hyvä kun sovittaa ehdimme entiset. Bändi on aktiivinen ja parempi kuin koskaan ennen. Onneksi emme ole kuitenkaan vakavoituneet. Tervetuloa vaan keikoille toteamaan se!